Veikkolan Eräveikot ja -haltiat

   Etusivu   Tapahtumia   Tiedotus   Linkit   Yhteystiedot

        


Partio 100 vuotta, Suurjuhla Tampereella


9.-10. kesäkuuta vietettiin Suomen teollisuuden kehdossa Tampereella Partion 100-vuotissynttäreitä. Ja tottakai Veikkolan partiolaiset  olivat mukana täysillä juhlatunnelmissa. Täyttäähän lippukuntamme tänä samaisena vuonna 50 vuotta! Matkaan lähdettiin aikaisin lauantaiaamuna, partiojunan lähtöaika Helsingin rautatieasemalta oli jo yhdeksältä. Juna oli pisin mitä olen nähnyt ja rautatieasemalla tunnelma oli tiivis. rautatieasemaOikean vaunun löytäminen olikin sitten hieman hankalampaa, kun pitkässä junassa oli vaunun numero ainoastaan yhdessä vaunussa. No eipä hätää, neuvokkaat partiolaiset kyllä löysivät paikkansa ja juna pääsi lähtemään vain hieman myöhässä alkuperäisestä lähtöajasta. Junassa oli tunnelmaa ja vauhdista vastasivat vauhtipojat  Jussi ja Kassu. Konduktööri sai uuden nimen Junapoliisi ja hänen vaklaaminen olikin hauskaa puuhaa. Eväät  saatiin syötyä ja hyvää oli, matka sujui oikein mukavasti. Lämmintä vaunussa riitti, oli odotettavissa kuuma viikonloppu.

Tampereelle saavuttiin järjestyksessä nimeltä härdelli, mutta kaikki löysivät oikean bussin (tampereen kielellä: nysse) luo. Asemalla oli nähtävästi hyvin kokenut partiolainen, koska oli varustaunut viikonloppua varten kunnonsadeasu sadeasulla (kyllä se sataa jossain vaiheessa kuitenkin...).

Majoituspaikkana toimi Tampereen Lyseon Lukio, tai itseasiassa  kyseisen laitoksen jumppasali. Lyseo näytti vanhalta ja arvokkaalta, ja niin se olikin; seinällä oli mm. taulu koulun rehtorista noin vuodelta 1850. Tiukan näköinen ukko, taisi olla Tampereen ADHD-pojilla tiukat oltavat tuohon aikaan.

Lauantain iltapäivän ohjelmassa oli  salapoliisiseikkailuja, kaupunkisuunnistusta ja roolileikkejä. Oli varmaan kesän kuumin päivä, tukalimmat olot taisi olla sudareilla, pölyävällä hiekkakentällä. Päivästä taidettiin selvitä ilman kummempia kolhuja, pieniä auringonpolttamia lukuunottamatta. Eri ohjelmissa mukana olleet kerääntyivät pikkuhiljaa Ratinan stadionille. Istumapaikat löytyivät helposti Juhlapassin ohjeilla ja Veikkolan väki juhli yhdessä 16000 muun partiolaisen kanssa 100 vuotiasta partiota! iltajuhla

Iltajuhlaa vauhditti Sorin Sirkuksen lennokas esitys  sekä rap-artisti Sere. Juhlan juonsi Simo Frangén. – Täällä on niin mahtava tunnelma, että stadion kattokin on lentänyt, veisteli Frangén.

Frangén esitti myös hauskoja kysymyksiä muun ohjelman lomassa kuten: "pidettiinkö ensimmäinen partioleiri vuonna 1907 Korkeasaaressa, ”marttiahtisaaressa” vai Brownsea-saarella Englannissa?"

Ratinan iltajuhla oli koko viikonlopun kestävän Suurjuhlan huipentuma, jossa juhlitaan 100-vuotiasta maailman partioliikettä. Tasavallan presidentti Tarja Halonen puolisoineen osallistui iltajuhlaan ja sai huikeat suosionosoitukset juhlaväeltä.

Sunnuntaina oli vuorossa Jumalan palvelus Ratinan stadionilla, jonka jälkeen ryhmittäydyttiin paraatiin. Homma kesti jonkun aikaa, ei ole helppoa saada 16000 ihmistä (vaikka partiolaisia ovatkin) ojennukseen. 

paraati1

Onneksi odotimme varjossa paraatin alkua. Sunnuntaikin oli kuuma, vaikka edellinen päivä taisi olla vielä kuumempi. Kaikille oli kyllästymiseen asti muistutettu juomisen tärkeydestä, ja hyvä niin; kaikki juoda muistivatkin.

paraati2
Paraatin otti vastaan Sauli Niinistö, ja huutoa riitti partiomaiseen tyyliin niin että ääni oli käheänä. Oli komeata marssia pitkin Tampereen katuja, ja ihastella miten paljon meitä partiolaisia on!

Paraatin jälkeen jonotettiin ruokaa majoituskoululla, no lopulta kaikki saivat murua rinnan alle. Vielä oli edessä junamatka Helsinkiin. Luulen että vaikka reissu oli rankka, niin tulemme muistamaan Suurjuhlan seuraavat sata vuotta. Ai niin onhan lippukuntammekin jo 50 vuotta, sitä juhlistamme Tuulispää 07 -leirillä.

                                                                                                        -teksti & kuvat: Jontte






















This site is © Copyright J Tuunanen 2008, All Rights Reserved.